Yhteenvetoa kaakkois-aasiasta ja Austraaliasta

Nyt sita lupailemaani yhteenvetoa. Asiaa ja sulattelua on niin paljon, ettei tama tosiaankaan ole mikaan kattava yhteenveto, lahinna muutamia ajatuksia...

Kaakkois-Aasiasta jai siis kokonaisuutena varsin myonteinen ja matkailijalle suhteellisen turvallinen kuva. Tavattiin hirvean paljon mukavia ihmisia, erityisesti Indonesiassa. Tottakai suuri osa ihmisista pyrki tienaamaan elantoaan kauppaamalla meille sitkeasti omia tuotteitaan, mutta hyvin usein saatiin myos neuvoja ja uteliaita kysymyksia ilman taka-ajatuksia. Oli mielenkiintoista huomata, miten erilaisia Indokiinan maat: Laos, Vietnam ja Kambotza olivat keskenaan. Thaimaasta on vaikea sanoa hirveasti, kun oltiin lopulta niin vahan aikaa vain Bangkokissa. Leppoisa ja unelias Laos ja hektinen Vietnam olivat kuin yo ja paiva ja Kambotza ehka jotain silta valilta. Hammastyttavaa oli se, miten erityisesti Vietnam ja Kambotza ovat kumpikin omalla tavallaan paasseet jaloilleen rankasta lahihistoriastaan huolimatta. Kambotzassa varmaan yhtena tekijana on maan nuori, puna-Khmerien hirmutoiden jalkeen syntynyt sukupolvi, joka kattaa vaestosta hyvin suuren osan. Vietnamissa osansa on varmaan ainakin sitkealla tyonteolla. Kaikissa naissa maissa voimavarana lienee myos silmiinpistava perhe- ja sukukeskeisyys. Koyhyydesta huolimatta ihmiset vaikuttivat paaosin hyvantuulisilta, lapset (ne joilla siihen oli mahdollisuus) marssivat ilosen ja reippaan oloisina reput selassa kohti koulua ja useimmiten ottivat innokaina kontaktia meihin (jos eivat pelanneet). On toki myos huomioitava, etta hymyilevat kasvot ovat tuolla alueella jonkinlainen normi ja esim. julkinen hermostuminen saattaa merkita kasvojen menetysta. Eli sita ei pida aliarvioida, etteiko julkisivun takana olisi myos monenmoista karsimysta. Silti paalimmaiseksi vaikutelmaksi jai, etta ihmiset, varsinkin Laosissa, ainakin lansimaalaisia tyynemmin, ottavat vastaan sen, mita elama kullakin hetkella tarjoaa. Ja tietysti varmasti Buddhalaisella ajattelulla on tassa merkittava osansa.

Oli myos avartavaa, erityisesti maaseuduilla, nahda, miten elama rakentuu niin voimakkaasti luonnon antimien ja toisaalta luonnon arvaamattomuuden varaan. Sikojen, kanojen, kukkojen ym. juoksentelu vapaina suhteellisen isoilla alueilla antoi taas lisaa perspektiivia suomessakin kaytaviin elainoikeus-keskusteluihin. Nahtiinpa jopa pariin kertaan joku paikallinen pesemassa kukkoaan saippualla.

Liikenne oli aikamoista sekamelskaa, mutta rauhallisemmilla alueilla pyorilla ja moottoripyoralla kulkeminen sujui meilta leppoisasti. Moottoripyorien ja pyorien kyydissa kulkivat kaikki: kanat, kukot, siat, huonekalut, pienet sylivauvat ja kokonaiset perheet.

Indonesia olikin sitten matkamme ainoa muslimivaltio. Yksi mieleenpainuva hetki oli kun n. puoli vuotias lapsi tuijotteli minua bussissa ja kaantyi sitten katsomaan vieressaan istuvaa paikallista hunnutettua naista, katsoi taas kummissaan minua ja sen jalkeen aitiaan (tai naista jonka sylissa istui), joka myos oli hunnutettu musliminainen, ja viela kerran pitkaan minua. Sitten lapsen katse osui Samiin ja silmat laajenivat laajenemistaan. Indonesiassa Samia luultiin jalleen useasti muslimiksi ja parta aiheutti muutenkin hammennysta. Muuten ollaan taidettu hehkuttaa Indonesiaan jo niin paljon, etta tama riittakoon tasta.

Meidan ruokavaliosta sen verran, etta se on muuttunut tassa pienesta pakosta kasvisruokavaliosta mahdollisimman vahan lihaa sisaltavaan ruokavalioon, kun valilla on mahdotonta saada kasvisruokaa, jossa ei olisi armopaloina pienia lihan palasia. Taalla etela-amerikassa tilanne ei ilmeisesti etelaan pain lahtiessa ainakaan parane. Vietnamissa kavin tarjoilijan kanssa seuraavankaltaisen keskustelun:

"Mita tama sisaltaa, eiko taman pitanyt olla kasvisruokaan?"
"Juu, juu! Kasvisruokaa."
"Mita tama taalla sisalla on!"
"Katkarapua."
"Mutta eiko taman pitanyt olla kasvisruokaa."
"Juu, juu, kasvisruokaa, vain katkarapua."

Sami soi sitten sen katkaravun sielta ja on muutenkin kohteliaisuudesta maistanut mm. kalaa, simpukkaa, osteria ja heinasirkkaa...

Aasian matkailijan tuntee kuulemma siita, etta enlannin puhuminen on muuttunut mahdollisimman yksinkertaiseksi ja kaikki hienot lauserakenteen on karsittu pois. No, parin kuukauden jalkeen kun sitten pollahtaa maahan (Autraliaan siis), jossa ihmiset puhuvat englantia aidinkielenaan, niin sitahan tuntee olonsa aika holmoksi, kun yrittaa kasimerkein tehostaa sanomaansa ja takeltelee puheessaan. Mutta Autraliassa piipahtaminen oli virkistava valipysahdys ymparistoon, jossa liikennesaannot toimivat (paitsi silloin kun vasemman puoleisesta liikenteesta johtuen tyhmien suomalaisten pitaisi osata myos rullaportaissa seista toisella puolella), ohjeistukset ovat selkeita ja ytimekkaita, mutta kuitenkin ystavallisia ja viemariputketkin kestavat vessapaperin. Mieleenpainuvin juttu Autraliassa oli ehdottomasti se, kun satuttiin tosiaan paikalle yhden maailman suurimman homoparaatin aikaan. Tunnelma 3 tuntia kestaneessa paraatissa oli katossa ja sita on vaikea sanoin kuvata. Elainten kanssa meilla oli Austraaliassa hieman huonoa onnea. Ei haluttu menna elaintarhaan, joten Samin toteuttaessa uutta harrastustansa surffausta, mina lahdin etsimaan hyvaksi snorklausmaastoksi mainostettua rantaa. En kuitenkaan loytanyt snorklausvalineita. Uimalasien avulla yritin lopulta tahystaa veden alle, jossa ei pettymyksekseni nakynyt kuin levaa ja muutama hassu kala. Seuraavana paivana lahdimme Sydneyn lahella oleville vuorille, jalleen elainten nakemisen toivossa. Luonto oli kaunis eroosion auheuttamine kivimuodostelmineen ja eukalyptus- ja teepuineen, mutta elaimistosta bongattii vain muutama lintu. Ei siis vilaustakaan koaloista tai kenguruista, mutta eivatpa ne juuri kai siella Syndeyn laheisyydessa viihdykaan...

Mutta nyt on jalleen toivoa elainmaailman ihmeista, silla suuntaamme huomenna Patagoniaan bongaamaan Pingviineja, valaita, merileijonia jne. toivottavasti paremmalla onnella. Espanjaa ollaan paasty taalla Argentiinassa puhumaan jo heti kattelyssa, kun hirveasti ei paikalliset halua englantia kai puhua, mutta huomattiin, etta suomessa kaymamme kurssit, eivat kylla alkuunkaan ole riittavat. Onneksi on oppikirjat ja sanakirja mukana :)

Lahetelkaan ihmiset sahkopostilla myos kuulumisia ja kuvia (erityisesti kakaroista, mutta myos itsestanne :) Alkaa kuitenkin vahan ikavakin painaa...