Etelä-Amerikan seikkailut huipentuivat päiväntasaajalle

Hola Amigos! Niin se vaan on kuulkaas tullut se hetki, kun viimeiset salsatunnit on tanssittu, viimeiset ostokset ostettu ja on aika alkaa tunkea tavaroita ylitäysiin rinkkoihin ja heittää hyvästit Etelä-Amerikalle (toistaiseksi). Vatsanpohjassa on jännityksen täyttämä kutkutus rakkaiden ihmisten, ystävien ja tuttujen tapaamisesta ja samalla onnellinen, uutta matkakuumetta enteilevä haikeus. Ihan vielä matka ei ole päätöksessään sillä tänään on suuntana Madrid.

Viimeiset päivät täällä ovat olleet toiminnantäyteisiä. Otavalon kuuluisat markkinat olivat valtavat. Lähes koko kaupunki oli yhtä suurta markkina-aluetta ja tarjolla oli lähes mitä tahansa eläimistä vaatteisiin ja matkamuistoesineisiin. Minä en uskaltanut alueella paljon yksin kuljeskella, koska pelkäsin kuluttavani siellä kaikki loput rahani ja vielä vähän enemmänkin. Otavalo ja sen ympäristö oli kaunista aluetta ja lämmin sää helli meitä koko siellä viettämämme ajan (myös Quitossa on muuten ollut yllättävän lämmin). Otavalosta palattuamme suuntasimme lauantaina-iltana vielä toiselle, 80-luvulla perustetulle, ilmeisesti Quiton tunnetuimmalle salsa-clubille. Tanssi oli siellä kuitenkin niin huippuluokkaista, ettemme uskaltautuneet edes tanssilattialle. Hieman tuli myös sellainen vaikutelma, että suurin osa siellä olleista oli käynyt siellä sen perustamisesta lähtien ja tunsimme harvinaislaatuisesti olevamme paikan nuoremmistoa.

Koska Ecuadorissa ollaan, niin pitihän sitä tietysti käydä myös siellä päiväntasaajalla, joka kulkee siis vajaan 30km:n päässä Quitosta. Paikalla on hieman omituisesti ensin monumentti yhdessä paikassa, jonne päiväntaaja on alunperin virheellisesti mitattu. Monumentin ympärillä on suuri turistipuisto ja sunnuntain iloksi saimme nauttia tanssi- ja lauluesityksistä. Varsinainen huippujuttu oli kuitenkin, tietenkin, oikea GPS:llä myöhemmin mitattu päiväntasaajan paikka, jossa pääsimme pallonpuoliskolta toiselle pomppimisen ja valokuvaposeerauksen lisäksi kokeilemaan pitävätkö erilaiset väittämät fyysikan laeista paikkkaansa. Oppaamme mm. demonstroi, kuinka vesi lavuaarista alas päästettynä laskeutuu suoraan alas päiväntasaajalla ja pyörii vastakkaiseen suuntaan eripuolilla sitä.

Quitossa on muuten pyöräkaistat koko kaupungin läpi menevällä pääkadulla. Joka toinen sunnuntai pääkatu suljetaan kokonaan autoilta, jotta pyöräilijät pääsevät vapaasti kulkemaan vanhan ja uuden kaupungin väliä. Ei ehkä liene tarpeen sanoa, että Suomi, ja erityisesti Tampere, on kyllä tässä suhteessa varsinainen TAKAPAJULA!

Eilen vietimme viimeistä kokonaista päivää Quitossa. Matkaoppaamme on varoitellut meitä siitä, että aina pitäisi kantaa mukanaan passia tai passin kopiota, koska poliisi voi tulla koska tahansa kadulla sitä kysymään ja saattaa jopa pidättää jos ei ole sitä näyttää. Toisaalta ollaan saatu ohjeita, ettei pitäisi kantaa mukanaan mitään dokumentteja, koska ryöstöt ja varastelut ovat niin yleisiä. No, meiltä ei koskaan olla tultu kysymään mitään dokumentteja (paitsi baariin sisään mennessä), ja sitä on oikeastaan vähän unohtanut koko asian. Noh, eilen sitten tapahtui sellaista, että olin hetkellisesti yksin ostoksilla ja juuri kun olin astumassa sisään yhteen kauppaan poliisi hyökkää vaatimaan passia. Kerron, että passi on hostellilla ja hätäpäissäni vielä sanon vahingossa väärän hostellin nimen. Vastaukseni ei riitä poliisisedälle, vaan hän pyytää kopiota. Ei ole sitäkään. Loppuja poliisin puheesta en ymmärrä, mutta onneksi paikalle hyökkää kolme kaupan työtekijää, jotka käytännössä häätävät poliisin pois minua puolustellen. Tilanteesta selvitään siis suhteellisen helpolla, vaikka olisihan se tietysti ollut kokemus sekin, että olisi viettänyt viimeisen yön täällä putkassa.

Huomenna kerkiämme todennäköisesti juuri parahiksi espanjaan katsomaan Espanja-Saksa peliä. Kyllä, olemme yllätykseksemme jääneet hieman koukkuun tuohon jalkapalloon. Siihen on todennäköisesti vaikuttanut se, että täällä kaikki katsovat sitä, puhuvat siitä, eikä ole sellaista odotusaulaa, jossa ei olisi isoa TV:tä, jossa selostaja huutaa puoli minuuttia joka maalin jälkeen GOOOOOOOOOOL! Ja nyt, kun huippumaa- Argentiina (noin niinkun matkaijan näkökulmasta) ja ristiriitaisen kiehtova Maradona ovat poistuneet näyttämöltä, mun kannatus on Espajalla. Ihan siitä syystä, että ollaan loppu-ottelun aikaan vielä Madridissa ja olisi kiva päästä osalliseksi isoista juhlista (Huomaatte ehkä, mun futisperustelut ei ihan vielä ole ammattilaisfanin tasolla).

Espanjassa tapahtuu kuitenkin myös jotain vielä suurempaa. Matkaamme nimittäin heti ekana päivänä Bilbaoon festareille, jossa esiintyy vuosien jälkeen tuhkasta noussut teini- (ja aikuis)vuosieni suuri idoli: Skunk Anansie. En ollut uskoa korviani, kun puolitoista vuotta sitten kuulin bändin palaavan keikoille. Sen jälkeen pelkäsin vuoden, että bändi esiintyisi Suomessa juuri, kun olemme matkalla. Kun sitten maaliskuussa kuulin, että bändi tosiaan esiintyy Suomessa kesäkuussa, kun olemme Etelä-Amerikassa, en jälleen voinut uskoa sitä todeksi. Onneksi sitten kuitenkin tiukan keikkakalenterin selaamisen jälkeen huomasin, että nehän esiintyy Espanjassa juuri, kun olemme menossa sinne. Ja Sami oli niin kultainen, että suostui lentojen pieneen säätämiseen, (josta iso kiitos Ristolle, koska lentojen siirtäminen täältä soittamalla osoittautui jälleen täysin mahdottomaksi)!

Näissä tunnelmissa siis palaamme asiaan todennäkoisesti Espanjasta!