Paikallisten Reinikaisten toiminta ei vakuuta

Heipä hei, hyvät ystävät! Jatkuvasta reissaamisesta ja pakkaamisesta väsyneinä emme lopuksi jaksaneet lähteä Montañitasta millekkään muulle rannalle, vaan jäimme sinne surffailemaan ja hengailemaan. Marikin uskaltautui kokeilemaan oikeaa surffausta, ja tuloksena on nyt n. 30cm mustelmat molemmissa reisissä, ja traumakokemus siitä kun lauta vetää nilkasta veden alle aaltojen mukana. Montañitan aallot eivät kuitenkaan kuulemma olleet nyt parhaat mahdolliset harjoitteluun, vaan ne olivat suhteellisen pienestä koostaan huolimatta vaikeita surffata. Perun pohjoisrannikolla olisi ollut suurempia (nelimetrisiä) aaltoja, jotka kuitenkin olisivat olleet helpompia. Montañitan viikko sai hieman epämiellyttävän lopun, kun pakatessamme tavaroita huomasimme että minun mp3-soittimeni oli kadonnut, eli ilmeisestikin varastettu. Se ei haittaisi muuten kauheasti, mutta olin varastoinut soittimeen kaikki valokuvat matkan varrelta. Valokuvat ovat myös muistikorteilla, mutta yksi muistikortti hajosi Perussa, joten n. 1000 valokuvaa, mm. Bolivian Andeilta, Amazonasilta ja Macchu Pichulta olivat tallessa vain soittimessa. Täytyy vain toivoa että joku tietojenpalautusfirma onnistuu kaivamaan valokuvat esiin hajonneelta muistikortilta.

Huomatun katoamisen jälkeen meidän tarvitsi lähteä tekemään ilmoitusta poliisille vakuutusyhtiötä varten, ja se osoittautui yllättävän huumoripitoiseksi touhuksi. Jouduimme palloilemaan kahden kylän välillä, välillä jalkaisin, välillä poliisiauton kyydissä, kun eri kylien poliisit riitelivät siitä kenen pitäisi ottaa ilmoitus vastaan (Montañitan poliisit vetosivat siihen että tietokone on rikki). Välillä yksi poliisi otti vain rennosti pöytälaatikostaan sarjakuvalehden ja alkoi lukemaan sitä, kun me odottimme että jotain tapahtuisi. Loppujen lopuksi Montañitan poliisit kaivoivat pöytälaatikostaan myös yhden malli-ilmoituksen (ainoa asia mitä siellä näytti sarjakuvalehden lisäksi olevan) ja alkoivat tekemään yhteistyössä naapurikylän poliisin kanssa ilmoitusta. Tietokoneen käyttö näytti poliiseille uskomattoman hankalalta, ja välillä poliisit esittivät mitä järjettömimmiltä kuulostavia kysymyksiä. Välillä taas me emme ymmärtäneet yhtään mitä he meille selittivät. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita että tästä kaikesta tuleksena syntyneen poliisiraportin lukeminen oli melko huvittavaa. Jos vakuutusyhtiön virkailijat sattuvat osaamaan espanjaa, he saavat kyllä hyvät naurut.

Montañitasta lähdimme yöbussilla (matkan viimeisellä sellaisella) Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon. Bussimatkalla tapasimme muutamia hieman epämiellyttäviä ihmisiä, ja matkan varrella meidät komennettiin kahteen kertaan ulos jonoon miehet ja naiset erikseen poliisien tekemää tarkastusta (ruumiin- ja tavaroiden tarkistus, ja typeriä kysymyksiä) varten, joten fiilis Ecuadorista ei tässä vaiheessa ollut paras mahdollinen. Quitossa vietimme muutamia päiviä, ja kaupunki tuntuu oikeastaan aika mukavalta. Olemme käyneet muutamilla salsatunneilla, Mari enemmän, minä vähän vähemmän, mutta kuitenkin jouduin antamaan periksi sille hullutukselle. Kävimme myös yhdellä salsaklubilla katselemassa meininkiä ja jopa vähän tanssimassa (jopa siis minä tanssin salsaa salsaklubilla, hulluutta).

Nyt olemme vähän Quitosta pohjoisessa, Otavalossa, missä meillä on tarkoitus käydä joissain lähikylissä kiertelemässä ja katselemassa, ja osallistua suurille lauantaimarkkinoille. Lauantaina markkinoiden jälkeen lähdemme takaisin Quitoon vielä muutamaksi päiväksi, jonka jälkeen lennämme ensi viikon tiistaina Espanjaan. Etelä-amerikan päivät alkavat siis käydä todella vähiin.