Fillarointia kupungin vilskeessa ja maaseudun kuoppaisilla kujilla

Sabqai-dii! (tervehdys Laoksi) Saavuttiin tanaan Luang Prabangiin. Pyora on osoittautunut Laosissa hyvaksi kulkuneuvoksi. Vientianessa poljettiin katsomaan kaupungin buddhalaistemppeleita. Paakaupungin vilinan, autojen, pyorien ja skoottereiden, keskelle uskaltautuminen vaati alkuun pienta totuttelua tallaiselle sunnuntaipyorailijalle, joka on yleensa tottunut paastamaan kiireisimmat edelle ja taistelemaan tilasta korkeintaan Tampereen Hameenkadulla, mutta alkusokin jalkeen homma tuntui jo varsin leppoisalta. Ja paamaaraan paasy oli palkitseva. Buddhalaistemppeleissa, ja erityisesti istuvassa Buddhapatsaassa, on jotain hyvin rauhoittavaa. Ekaa kertaa suomen arjen kiireiden jalkeen tuli kummolla sellainen olo, etta nyt on lupa, ja suorastaan suotavaa, vain maleksia eteenpain. Vientianesta suunnattiin Vang Viengiin (meilla oli hammastyttavan suuria vaikeuksia muistaan kummin pain nuo tavut tulevat) Vang Viengissa pyorailtiinkin sitten hyvin erilaisissa maisemissa pitkin maaseutua mahtaville tippukiviluolille. Luolan uumenissa kohtasimme tippukivien lisaksi mm. lepakon ja jarkyttavan suuren hamahakin. Opas nauroi ja pudisti paataan, kun kysyin, onko elain vaarallinen. Epailen, ettei han ymmartanyt kysymysta, silla mielestani sen nakoinen elio ei mitenkaan voi olla vaaraton. Matka luolille ja siella kiertely oli tarpeellinen ja kaivattu liikuntasuoritus ja paatteksi paastiin pulahtamaan virkistavaan siniseen laguuniin.