Iilimatoja, sammakonkurnutusta ja jokivetta

Heissan! Majaillaan edelleen pohjois-Laosissa. Kahden paivan suhteellisen rankasta viidakkoretkesta selvittiin kunnialla, vaikka Marilla oli hommaan taysin sopimattomat kengat ja Samin kengat taas houkuttelivat kyytiin pari iilimatoa. Matka sisalsi kumpanakin paivana n. 5-6 tuntia vaellusta vuoristossa ja viidakossa ja yopymisen Lantan-heimon kylassa. Oppaan lisaksi meita oli seitseman henkea, nelja saksalaista, jo aiemmin tapaamamme israelilainen ja me. Porukka osoittautui tosi mukavaksi ja reissu oli ikimuistoinen. Opas kertoili paljon luonnosta ja kultturista, mm. riisinkasvatuksesta, kumipuista, kylalaisten tavoista ja erilaisista ruuaksi kaytettavista luonnon antimista. Han myos valmensi meita hyvin paikallisten kylalaisten kohtaamiseen kunnioittavalla tavalla ja esitti matkan varrella monia visaisia arvoituksia. Kylassa paasimme hikoiltuamme peseytymaan joessa, josta myos seuraavan paivan juomavesi kannettiin. Keittamisen jalkeen vesi maistui hyvin voimakkaasti savulta, eika varikaan nayttanyt kovin houkuttelevalta, mutta pakko oli luottaa, etta kaikki hasarditaudinaiheuttajat kuolivat kuumuudessa. Illalla matkanjarjestajat valmistivat meille ruokaa. Buffalolabin lisaksi tarjolla oli mm. Ratan- (paikallinen kasvi tai puu) ja talvimelonikeittoa. Jalkiruuaksi eras kylan miehista tarjosi meille snapsi toisensa jalkeen paikallista riisipontikkaa laolaoa. Nukkukumaan yhteiseen vierasmajaamme menimme nuotiolla istumisen jalkeen miljoonien tahtien loisteessa ja kasittamattoman voimakkaassa sammakoiden kurnutuksessa.

Lantan-heimon naiset pukeutuvat Indigon variseen asuun ja valkoisiin saarystimen tapaisiin. Naimisiin mennessaan he ajavat kulmakarvansa ja kietovat hiuksensa tietylla tavalla. Miehillakin on jonkinlaiset perinneasut, mutta kylassa miehet nayttivat pukeutuvan melko vapaasti ja osa hyvinkin lansimaalaisen nakoisesti. Ja puhelimet olivat parempia kuin meilla on ikina ollut, vaikkei kylassa kannykkaverkkoa ollutkaan. Kylaan ei mene tieta, ja ainakin kuivalla kaudella, kun joen pinta on alhaalla, kavelemamme polku hankalassa maastossa on ainoa reitti kylaan. Kaiken kaikkiaan kylalaiset olivat hyvin koyhia, yhdessa talossa oli TV ja pikkuisen sahkoa he saivat joesta. Lapset tulivat innolla pelailemaan ja hengailemaan kanssamme ja aikuisetkin tuntuivat suhtautuvan meihin melko myonteisesti. Kovasti tulee mietittya sita, onko tallaisesta turismista enemman haittaa vai hyotya kylalaisille. Laosissa on kuitenkin panostettu voimakkaasti sosiaalisten ja ymparistohaittojen minimoimiseen ja siihen etta mahdollisimman suuri osa vierailujen tuloista menisi suoraan kylalaisille. Kylalaiset myos itse paattavat ottavatko turisteja vastaan.

Laosin pohjoisosissa asuu hyvin monia vahemmistokansoja, joilla on kaikilla oma kielensa ja kulttuurinsa. Kylien hallintojarjestelma kuulosti mielenkiintoiselta ja yllattavan demokraattiselta. Oppaamme mukaan kylalaiset aanestavat keskuudestaan paallikon joka johtaa kaikkea, ja toimii linkkina Laosin valtion hallintoon. Johtajalta siis edellytetaan etta han osaa lukea ja kirjoittaa laoa. Joissain, muttei kaikissa kylissa myos naisilla on aanioikeus.

Viime yon vietimme Muang Singissa aivan Kiinan rajan tuntumassa, jossa mieleenpainuvinta oli aamutori, jonne kokoontui paljon eri vahemmistoryhmien edustajia lahikylista myymaan ja ostamaan kaikenlaista. Ruuan valmistamiseen tarjolla oli mm. koukussa satkivaa rottaa, kanankynsia ja kymmensenttisia torakoita. Huomenna matka jatkuu kohti Vietnamia. Emme tieda montako paivaa matkaan menee, koska se on pitka ja rajalla voi joutua odottelemaan, mutta seuraavana paamaarana siis Hanoi.

Mari ja Sami