Arequipassa kävimme ostamassa Colca kanjonin kartan, ja lähdimme aikaisin aamulla liikkeelle kohti bussiasemaa ottaaksemme bussin kohti kanjonilla olevaa pikkukaupunkia. Huomasimme vaan liian myöhään olevamme väärällä bussiasemalla, myöhästyimme bussista, ja jouduimme odottelemaan joitain tunteja seuraavaa. Perille pääsimmekin suunniteltua myöhemmin, vasta auringonlaskun aikaan, joten trekkailu jäi siltä päivältä väliin. Aamulla lähdimme aikaisin kanjonin reunalle Cruz del condor -nimiseen paikkaan katselemaan jos sattuisimme näkemään kondoreita. Näimme niitä kyllä, mutta juurikin tässä vaiheessa kamerani muistikortti sattui hajoamaan, joten en saanut niistä kuvia. Onnekseni olin juuri Arequipassa siirtänyt valokuvia muistikortilta mp3-soittimeen turvaan, joten muistikortilla olleet n. 1000 valokuvaa Boliviasta ja mm. Macchu Pichulta eivät kadonneet kai kokonaan...
Seuraavaksi lähdimme kävelemään kohti kanjonin pohjaa ja sinne päästyämme kävelimme muutamien kylien läpi, ja jäimme yhteen yöksi. Aamulla kävelimme kanjonin pohjalla olevalle "keitaalle", jossa pääsimme uimaan. Sitten alkoi reissun hankalin osuus, eli n. neljän tunnin nousu ylös kanjonista. Matka ei varsinaisesti ollut pitkä, mutta korkeuseroa määränpäänämme olevaan kaupunkiin oli yli 1000 metriä. Paahtava auringonpaiste ei tehnyt kiipeämistä yhtään helpommaksi, joten auringonlaskun aikaan perille päästyämme olimme melko poikki. Tuskin tarvitsee sanoa, että maisemat olivat melko uskomattomat. Niistä ei ole hirveästi kuvia, koska myös Marin kamera päätti tyhjentää akkunsa juuri kanjonilla, mutta muutamia kuvia kyllä saimme.
Tämän jälkeen seuraavana aamuna palasimme vielä Arequipaan (joka on todella mukava kaupunki) yhdeksi yöksi. Seuraavana iltana lähdimme yöbussilla Nazcaan. Nazcaan emme suunnitelleet jäävämme edes yöksi, koska se on kuuluisa kaupunki oikeastaan vain ja ainoastaan mystisten Nazcan viivojen takia (jos et tiedä mistä puhutaan, katso esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Nazcan_linjat), joiden tarkoitukseksi on veikkailtu kaikkea sateenjumalien lepyttelystä avaruusolioiden laskeutumiskenttään. Viivat näkee oikeastaan kunnolla vain lentokoneesta, mutta koska meillä ei ollut varaa kalliisiin ylilentoihin tyydyimme käymään tornilla, josta näkee muutaman kuvion. Pääsimme siis lähtemään vielä samana päivänä Limaan.
Nazcaan ja Limaan kulkeneet bussit olivat kaikkien aasialaisten ja Bolivialaisten paikallisbussien jälkeen melko absurdi kokemus. Turvatoimet olivat kuin lentokoneessa ikään, tai oikeastaan kovemmat, esimerkiksi kaikki bussiin sisään menevät matkustajat kuvattiin, ja bussi on jatkuvassa GPS-seurannassa ajonopeuksien ja luvattomien pysähdysten seuraamiseksi. Bussissa olisi ollut Wi-Fi, ruoka kuului hintaan ja meiltä jopa kysyttiin haluammeko kasvisruuan vai tavallisen. Yllätykseksemme myös saimmekin kasvisruokaa, paitsi toisen matkan lopuksi (toisen matkan hintaan sisältyi siis kaksi ateriaa alle seitsemän tunnin matkalla). Muutenkin Perussa tuntuu joka kaupungissa olevan useampia kasvisravintoloita, joissa käy suurimmaksi osaksi ihan paikallista väkeä lounaalla. Muuten Peru ei mielestämme ole ollut ihan yhtä mukava maa kuin Bolivia. Perussa kaikenlainen päällekäyvä myyminen, ylihinnoittelu turistille, taksikuskien epärehellisyys ja komissiosysteemit yms. turismin lieveilmiöt tuntuvat olevan huomattavasti Boliviaa yleisempiä ja häiritsevämpiä, ja Boliviassa ihmisiin ja ihmisten neuvoihin saattoi yleisesti ottaen luottaa paljon enemmän.
Tästä todennäköisesti jatkamme pian kohti Ecuadoria, missä olisi tarkoitus päästä rannalle viimeinkin vähän surffailemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti