Pantanal - paratiisi viidakossa

Putouksilta suuntasimme siis Brasilian puolelle, jossa vietimme yhteensa noin viikon verran. Tuo kyseinen maa jatti jalkeensa hieman ristiriitaisia fiiliksia. Erona matkan aiempiin Etela-Amerikan maihin oli mm. se, etta enemman sai olla varuillaan sen suhteen, ettei tule huijatuksi. Pantanal-matkojen myyntimiehet olivat hyvia puhumaan omien reissujensa puolesta, lupausten totuudenperaisyydenkin kustannuksella. Yksi mm. kertoi meille kilpailijansa (jonka tapasimme myohemmin) lopettaneen toimintansa ja toinen taas vakuutteli silmat kirkkaana, etta Pantanalilla ei tahan vuodenaikaan ole yhtaan hyttysta (olisitte nahdeen sveitsilaisen matkakumppanimme jalat!). Vaaran vaihtorahan saaminen oli myos hieman liian yleista ollakseen sattumaa. Brasilia on myos matkakohteidemme kalliimmasta paasta, mika tarkoitti edelleen matkabudjetin venyttamista. Kuilu rikkaiden ja koyhien valilla on brasseissa ilmeisesti yksi maailman suurimpia, mika tietysti on raikeassa ristiriidassa maan korkeaan hintatasoon. Portugalin kieliselle alueella siirtyessamme kuvittelimme ymmartavamme jotain alkeellisista espanjankielen taidoistamme johtuen, mutta vastassa oli karu todellisuus: olimme takaisin lahtopisteessa ja tunsimme itsemme jalleen tyhmiksi. Nain tunsivat ilmeisesti paikallisetkin, koska eivat kauheasti vaivautuneet meille selittelemaan.

Mutta mutta, Brasiliassa koimme myos Pantanalin, yhden tahanastisen matkamme hienoimmista kokemuksista. Vietimme viidakossa nelja paivaa. Meilla oli tuuri, silla matkaseuralaisemme olivat jalleen erittain mukavia ja oppaamme oli yksi paikan parhaimmista ja todella omistautui tyolleen: bongaili suunnattoman hyvin elaimia ja kertoili niista ja paikan kasvistosta asiantuntevasti (jopa niin hyvin, etta oltais ehka selviydytty viidakossa omillamme, jos oltais sinne eksytty) Safareilla naimme mm. 1,5-2 metrisia kaimaaneja, noin metrin korkuisia jokisikoja (sian kokoisia maailman suurimpia rottia, jotka nayttivat silta, etta ovat karanneet suoraan David Lynchin elokuvista), niita ihmeellisia pesukarhuja, tarantelloja, iguaanin ja tuhansittain lintuja. Erityisesti erilaisten, toinen toistaan kauniimpien lintujen loisto oli hammastyttavaa. En edes tiennyt, etta voisin olla niin kiinnostunut linnuista. Ja niita ei tarvinnut lahtea bongaamalla bongaamaan, vaan saattoi vain lillua majapaikan uima-altaassa ja katsella kun kolibrit rapyttelivat laheisessa puussa ja papukaijat huutelivat oksilta. Uskaltauduin myos allergiasta (joka helpottaa aina mita lahemmas tropiikkia mennaan) huolimatta ratsastamaan ensimmaista kertaa elamassani. Se oli huippuhauskaa, vaikka mun hevoseni valilla halusikin kulkea ihan omia polkujaan. Hepan nimi oli Romario (nimetty sen jonkun lyhyen jalkapalloilijan mukaan, koska oli muita huomattavasti pienempi). Samillakin oli hauskaa, vaikka sen heppa olikin vahan laiska. Mutta reissulla oli hintansa ja lopputuloksena oli punkkien repiminen irti meidan molempien ihosta ja vaatteista. Nettitietojen mukaan taalla punkkien levittamat taudit ilmeisesti kuitenkin ovat aika harvinaisia. Vikana paivana paasimme tubeilemaan eli lillumaan pitkin jokea vanhojen traktorinrenkaiden paalla. Ah, yksi parhaimmista rentoutumiskeinoista, vaikkakin aktiviteetti tapahtui joessa, jossa uiskentelivat niin piraijat kuin kaimaanitkin.

Ja loppuun viela pari myonteista juttua Brasiliasta (niin saadaan Tumekin kunnolla leppymaan :). Brasilialaisista jai kaiken huijaamisen jalkeen kuitenkin melko rennonlainen fiilis ja kasvisruokailijaa hellittiin tyypillisilla buffet-poydilla, jotka sisalsivat paljon kasvisvaihtoehtoja.