Viva la revolucion!...vai?

Heipparallaa taas!
Oikein tassa yksikseni hymahtelen, kun luen tuota Samin viime tekstin loppua. Mun maha kesti nimittain bolivialaista bakteerikantaa tasan kaksi vuorokautta ja hygieniatason lasku on tuntunut hieman myos Samin yleensa niin rautaisessa pakissa. Kyseessa oli talla kertaa kuitenkin melko pienet vatsavaivat (eika oksentelua, kuumeilua ja kramppailua, kuten mulla Kambotzassa). Bolivia on ruuan suhteen yllattanyt meidat taysin, silla kasvisruokaa on saatavilla melko runsaasti ja Santa Cruzissa oli kasvisravintoloita oikein useampi. Eksyttiin Santa Cruzissa myos pizzeriaan, jonka seinalta bongasimme Suomen lipun. Asiaa tiedusteltuamme meille selvisi, etta paikan omistaja, jonka myohemmin sitten tapasimmekin, on kotoisin Suomesta. Pantanalilta asti ollaan tultu melkolailla samaa matkaa saksalais-englantilaisen parikunnan kanssa. Ollaan totuttu jo siihen, etta Samin parta saa osakseen kohtuullisen paljon huomiota, mutta kun liikutaan viela yhdessa saksalaisen miehen kanssa, jolla pituutta on 208cm ja joka hadin tuskin mahtuu paikallisen taksin etupenkille, niin voitte kuvitella, etta tilanteet on valilla melko huvittavia. Siina saa tallainen vaalea skandinaavinen tyttonen olla aika rauhakseen.

Santa Cruzista suuntasimme laheiseen Samaipatan kylaan, josta teimme retken raunioille, jotka olivat niin Inkojen, kuin Inkoja edeltavien heimojen ja viela espanjalaisten valloittajienkin muovaamia rakennelmia. Toisena paivana olimme suunnitelleet retkea paikalle, jossa olisi hyvat mahdollisuudet nahda kondorikotkia. Reissu meni kuitenkin monkaan, joten paatimme lahtea hieman kauemmas Vallegranden kaupunkiin, ja sen lahistoon, katsastamaan Che Guevaran viimeisten taistelujen tapahtumapaikkoja. Noh, reitilla ei ollut tunkua, eika meidankaan varmaan siella olisi pitanyt olla, silla vesisateesta johtuen tiet olivat erittain huonossa kunnossa (me jaatiin mutaan kiinni vain kerran ja saastyttiin auton tyontamiselta toisin kuin jotkut muut, jotka sinne asti olivat uskaltautuneet), koko reitin sisaltaman kahden tunnin vaelluksen ajan satoi, eika kierros muutenkaan ollut ihan sita mita lupailtiin. Illalla saimme viela iloksemme odotella tienvarressa pimeassa nelja tuntia bussia, jotta paasisimme jatkamaan matkaa. Kun vihdoin paasimme polvet suussa nukkumaan yobussiin, olo oli lievasti sanottuna hammentynyt, ainakin mulla.

Olo ei johtunut pelkastaan paivan fyysisesta rasituksesta, vaan myos siita, etta on niin pirun vaikea ymmartaa noita sosialismin aatteen (ja sen muunnelmien) kannattamisen ja vastustamisen nimissa tapahtuvia asioita. Ja toisaalta hammentaa se, miten Che, tuo karismaattinen komistus (vai lieneeko tassa osa vastausta?) onnistui saavuttamaan maailmanlaajuisen kulttiasemansa. Silta ainakin nayttaa, ettei han koskaan oikein saanut bolivialaisia mukaansa koko Etela-Amerikan systeemien muuttamiseen tahtaavaan vallankumoukseen (mika lienee suurimpia syita hanen suunnitelmiensa kariutumiseen). Tana paivana, oppaamme arvion mukaan, n.30% Santa Cruzin alueen vaesta ajattelee miehesta myonteisesti. Kuubalaisilta kysyttaessa prosenttiluku lienee toisenlainen. No, en lahde asiaa tassa sen enempaa ruotimaan, silla tiedan tarvitsevani naiden asioiden pohtimiseen lisaa niin tietoa kuin vapaata aivokapasiteettiakin. Mutta toivon, etta kohdaltani tama pohdiskelu ei jaa tahan (tervetuloa istumaan kanssani viihtyisaa iltaa syssymmalla :)

Talla hetkella kuitenkin paani valmistautuu kapuamaan yha ylemmas. Ollaan nyt Sucressa, Bolivia entisessa/juridisessa paakaupungissa. Korkeutta on n.2800m meren pinnasta ja muutaman paivan lepuuttelun jalkeen matka jatkuu Potosiin. Ja kun naita superlatiiveja tassa on tullut koluttua (suunniteltua enemmankin) niin mainittakoon, etta Potosi on maailman korkeimmalla oleva kaupunki.