Welcome to the jungle -with chickenbus

La Paz oli siis meidän molempien mielestä hieno ja mukava kaupunki. Vielä erityismaininnan ansaitsevat keskustassa seikkailevat seeprat (tai siis seepra-asuiset ihmiset), jotka auttavat ihmisiä suojateiden yli iloisesti heiluen.

Päästiin kuitenkin viimein lähtemään La Pazista 18-tunnin bussimatkalle kohti Rurrenbaqueta, joka on kaupunki Bolivian Amazonasin laitamilla. Matka oli alusta asti varsin mielenkiintoinen, koska ensinnäkin, bussi näytti parhaat päivänsä jo vuosia sitten nähneeltä. Toisekseen, bussi lastattiin uskomattoman täyteen tavaraa, mikä tarkoittaa täällä sitä että tavaratilojen lisäksi katto lastataan täyteen. Katolla matkustikin muunmuassa parisen kymmentä laatikollista piipittäviä pikkutipuja. Kun aamuyöstä muutama paikallinen jäi pois kyydistä, ei todellakaan käynyt kateeksi katolla taskulampun valossa pois jäävien tavaroita etsiviä, kun yksi matkustaja huutaa että "valkoinen laukku, valkoinen laukku!" ja muut että "mennään!", ja pikkutiput piipittävät vieressä. La Pazista alaspäin tuleva tie oli melko pelottavan kapea (vaikkei ilmeisesti kuitenkaan Boliviasta myös löytyvän maailman vaarallisimmaksi tieksi nimetyn tien luokkaa) ja pudotukset huimaavan korkeita, mutta hyvin bussi kuitenkin tiellä pysyi. Matkalla pysähdyttiin syömään illallista yhdessä tienvarsikuppilassa. Listalta löytyi kasvis-riisikeitto, jota tyytyväisinä tilasimme. Marin lautaselta löytyi kokonainen kanankäpälä, ja vaikka matkan aikana olemmekin syöneet vaikka kuinka paljon kana- ja lihaliemeen tehtyä kasvisruokaa, oli tämä Marille liikaa, ja keitto jäi syömättä ja vaihtui ranskalaisiin. Minä onnistuin pistämään poskeeni koko annokseni, vaikka minunkin lautasellani oli alkuperältään tuntemattomaksi jäänyt oudon näköinen harmaa kimpale jotain jonkin eläimen ruhon osaa.

Emme La Pazissa ollessamme olleet koko aikaa ihan varmoja, että onnistuuko Amazonasille lähtömme Boliviassa ollenkaan. Miksikö? Jos Bolivialainen on tyytymätön johonkin, kokee että maailmassa on virhe tai että hän tulee epäreilusti kohdelluksi mitä hän tekee? Kirjoittaa paikallislehden yleisönosastoon? Soittaa kansanedustajalleen? Valittelee asiasta vaimolle ja kavereille? Kirjoittaa nettiin? Ei mitään näistä, vaan kokoaa vihaisen joukon samoin kokevia ja pystyttää tiesulun johonkin parhaaksi katsomaansa paikkaan. Usein nämä liittyvät alkuperäisyhteisöjen alueilla tapahtuvaan kansainväliseen kaivostoimintaan, tai muuhun taloudellisesti hyödyttävään toimintaan, josta aiheutuu haittoja ja josta paikalliset eivät koe hyötyvänsä tarpeeksi (tai yhtään). La Pazissa kuulimme matkalla Rurreen olleen tiesulun jo 13 päivän ajan, ja alueella olleissa mielenosoituksissa yksi ihminen oli jopa kuollut. Kuulemamme mukaan kuitenkin itse presidentti Evo oli jossain vaiheessa paikalla sovittelemassa tilannetta, ja paikalliset suostuivat avaamaan tien. Tiesulkujen yleisyyttä kuvastaa se, että kun kysyin yhdeltä La Pazissa asuvalta norjalaiselta tilanteesta, hän vastasi ettei tiedä siitä mitään, koska on lopettanut tiesulkujen noteeraamisen jo aikoja sitten, koska niitä on jatkuvasti joka paikassa. Nyt täytyy vaan toivoa että pääsemme täältä myöhemmin myös pois, ilman että joudumme lentämään.

Rurrenbaquessa löysimme mukavan ja halvan huoneen, joka kuitenkin valitettavasti toimii myös suuren muurahaisarmeijan kauttakulkutienä. Se ei kuitenkaan erityisemmin haittaa, koska varasimme jo huomisaamusta lähtien parin päivän retken paikallisten Mosetén- ja Chimane-intiaanien yhteisön ylläpitämään etno-ekoturismiprojektiin viidakkoon. Sieltä palattuamme tarkoituksena on lähteä toiselle retkelle viidakon laitamille villieläimiä bongaamaan, toivoen että jospa nyt tällä kertaa näkisimme jaguaarin tai anakondan.